Tässä on tullut vähän pidempi tauko blogin kirjoittamisen kanssa. Tämä johtunee yhtä lailla tarpeesta viettää lomaa koneella istumisesta kuin jonkin asteisesta kirjoittajan blokista, jossa kirjoittamattomat jutut pyörivät jatkuvasti päässä heti kun miettii blogin päivittämistä. Hyvä uutinen on, että viski on kuitenkin maistunut ja muiden kirjoittajien tekstejä on ollut ilo lukea. Mieltä lämmittää myös useat aktiiviset Facebook ryhmät, joihin tulee päivittäin kuvia ja tekstejä viskeistä. Kiitos kaikille teille. Omaan blokkiin lääkkeenä menköön ensi alkuun lyhyempien ja kevyempien juttujen kirjoittaminen, josta päästäänkin tämän kirjoituksen otsikkoon eli Tamnavulinin kesäpäiviin.
Lähdin kesäkuun puolivälissä viettämään iltaa ravintola Löylyyn Interbrandsin järjestämään tilaisuuteen. Luvassa oli kutsun mukaan rentoa yhdessä oloa, makkaranpaistoa, viskicocktail workshop sekä Tamnavuling tasting tislaamon edustajan Jake Saundersin vetämänä. Halukkaille oli vielä mahdollisuus jäädä Löylyyn saunomaan.
Viskeily_blogin Jooel oli myös kutsuttu tapahtumaan ja koska asumme samalla suunnalla, päätimme siirtyä pelipaikoille yhtä matkaa. Samalla saimme vaihdettua muutaman viskisamplen, jotka olivat jo hetken odottaneet vaihtoa. Matkan varrelta mukaan löytyi vielä Viskipullopostia_whiskeypostin Laura, joka sattui samaan ratikkaan meidän kanssamme.
Samoihin aikoihin Suomeen oli saapunut myös ensimmäiset kesäisen lämpimät päivät ja paikalle saavuttuamme minua alkoikin jo vähän kaduttamaan asukseni valikoituneet farkut muiden nauttiessa säästä shorteissa tai kevyissä kesämekoissa. Paikan päältä meitä odottivat tislaamon ja Interbrandsin edustuksen lisäksi Finwhiskyn Juhis, Whiskygirls Finlandin Saana ja Salla, Smoke on the water -blogin Hannu sekä Friendofwhisky tilin ylläpitäjä, jonka nimeä en edelleenkään muista. Olen sitä tainnut nyt usemman kertaa kysyä, mutta koska nimi- ja kasvomuistini on paikka paikoin olematon, voin vain pahoitella ettei se jää mieleen. Tässä vuosien varrella jokainen on kuitenkin tullut enemmän tai vähemmän tutuksi ja on aina mukavaa vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa. Jutustellessamme niitä näitä Interbrandsin Juho Lokka kantoi tervetuliaiscocktailit koko seurueelle ja ilta pääsi alkamaan kesäisen cocktailin kera. Cocktailista löytyi Tamnavulinin Pinot Noir tynnyrissä viimeisteltyä viskiä, Fever-Treen Raspberry & Rhubarb Tonic-vettä sekä mansikoita.
Alkumaljojen ja puheiden jälkeen päästiin nauttimaan jonkinmoista kulttisuosiota nauttivaa Jasperin lohikeittoa, joka pääsi yllättämään allekirjoittaneen positiivisesti. Ehdottomasti parasta kalakeittoa, jota olen elämäni aikana nauttinut. Voin vain lämpimästi suositella kaikille, jos paikan päälle eksytte. Ruokailun jälkeen siirryttiin viskiharrastuksen näkökulmasta pääasian eli illan viskitastingiin. Tarjolla olleen neljän core rangen pullotteen lisäksi Jake oli onnistunut haalimaan mukaansa kaksi tynnyrinäytettä tislaamolta. Sen suurempia nuotituksia en lähtenyt tekemään, mutta pakko antaa erityismaininta kummallekin tynnyrinäytteelle. Molemmissa taisi voltit olla vielä siellä 60 paikkeilla ja näissä oli ihan eri tavalla luonnetta kuin aiemmin nautituissa peruspullotteissa. Näiden perusteella olisi kyllä hienoa saada Suomeen oma single cask julkaisu. Viskin nauttimisen ohella kuultiin tietysti tarinoita tislaamosta ja koitettiin kalastella mahdollisimman paljon tietoa, jota ei muuten ole saatavilla.
Tastingin kääntyessä kohti loppuaan oli aika kääntää katseet kohti viskicocktail workshopia sekä makkaran grillausta. Löylyn konsepti on kyllä hienosti mietitty loppuun asti, kun terassin alta oli kaivettu esiin nuotiopaikka. Siinä sitä sitten istuskeltiin nuotion äärellä makkaratikku toisessa ja viskicocktail toisessa kädessä. Itse ulkoistin cocktail workshopin Juholle, joka taikoi käteeni maistuvan juoman. Makkaran paiston jälkeen ilta jatkuikin uimahousut jalassa, kun siirryimme tutustumaan Löylyn tarjoamiin uima ja sauna mahdollisuuksiin.
Illan yksi parhaista viskeistä tuli nautittua jo Löylystä poistumisen jälkeen, kun blogistikollega oli tuonut mukanaan Fettercairnin viskipullon loput, jotka nautittiin muutaman muun blogaajan sekä Jaken kanssa auringon jo hiipiessä taivaanrannan taa. Täydellinen päätös illalle.
Kiitos Interbrands, Juho, Jake ja kaikki muut järjestelyihin osallistuneet sekä mukana olleet. Aivan mahtava ilta, mahtavissa puitteissa ja ihan parhaassa seurassa.
Comments