Muutaman viikon päästä alkaa neljäs vuosi viski joulukalenteriamme. On siis hyvä aika pienelle välitilinpäätökselle. Mistä lähdimme liikkelle ja millaista kehitystä on tapahtunut ensimmäisestä vuodesta. Ennen kaikkea toivon sinun, rakas lukijani, saavan inspiraation oman kalenterisi luomiseen. Täytä siis lasisi viskillä ja löydä tulevaisuuden joulusuunnitelmasi.
Mistä kaikki sai alkunsa?
Joulukalenterimme todennettava historia alkaa 29. marraskuuta 2019 jolloin perustettiin Whatsapp ryhmä nimeltä Joulukalenteri. On kuitenkin syytä mennä ajassa hiukan kauemmas taaksepäin, jotta pääsemme kalenterimme alkulähteille. Vuoden 2018 joulukuussa Facebookin Viskiryhmä Turku -ryhmään alkoi ilmestyä päivityksiä erään kaveriporukan itse tekemästä viski joulukalenterista. Idean alkuperäisestä isästä ei ole käsitystä, mutta tämä kalenteri toimi liikkeelle panevana voimana ja inspiraationa meille.
Yhden joulukuun sivusta seuraaminen riitti meille ja yksi porukastamme esitti ajatuksen omasta joulukalenterista. Tarkemmin kalenterimme ensiaskeleet ajoittuvat muistikuvieni mukaan keväälle 2019, kun ystäväni pyysi minua mukaan. Osallistujat löydettiin ja lukittiin suhteellisen vauhdikkaasti ja olen edelleen onnellinen kuuluessani siihen joukkoon, jolta osallistumishalukkuutta tiedusteltiin. Itse en epäröinyt hetkeäkään vaan ilmoitin olevani mukana, yksityiskohdat selviäisivät varmasti aikanaan. Aloittaminen oli helppoa, koska saatoimme toiselta kalenteriryhmältä kysellä yksityiskohtia käytännönjärjestelyistä. Ensimmäisenä selvitettiin mistä kalenteriin käytettävät pikkupullot olivat tilattu ja millaiset järjestelyt heillä oli kalenterin kokoamiseen ja järjestyksen päättämiseen.
Ensimmäinen joulukalenterimme (joulukalenteri 2019)
Ensimmäisenä vuonna lähdimme liikkeelle kahdeksan osallistujan voimin. Ainoa rajoitus viskin valinnassa oli, että ne eivät saisi olla Alkon vakiovalikoimasta. Jokaisen osallistujan tuli ostaa kolme pulloa, yhden jokaisesta hintaluokasta. Hintaluokat olivat seuraavat
Halpa 40-70€
Keskihintainen 70-100€
Kallis 100-150€
Kun tärkeimmät asiat oli päätetty, pullojen valinta sekä ostoprosessi saattoi alkaa ja samaan aikaan ratkottiin muutamia käytännön haasteita. Ensimmäisenä tarvittiin sopiva määrä samanlaisia pulloja kalenteria varten. Pullot tilattiin toisen kaleterin osallistujan kautta, koska hän oli joka tapauksessa tilaamassa lisää pulloja. Jokaiselle osallistujalle tarvittiin 24 pikkupulloa, jotta saatiin kalenteri kasaan.
Sen sijaan, että kalenterimme järjestys olisi täysin arvottu päädyimme toisenlaiseen ratkaisuun. Yksi kalenterimme osallistujista ilmoittautui vapaaehtoiseksi pullottamaan viskit ja miettimään niille sopivan järjestyksen. Näin saataisiin parempia viskejä viikonlopuille ja kalenterille varmasti arvoisensa lopetus. Viskien toimitus pullottajalle sovittiin tapahtuvan lokakuun alkuun mennessä, jolloin aikaa kalenterin kokoamiselle olisi tarpeeksi.
Muiden osallistujien hankintaprosessiin en osaa oikein ottaa kantaa, joskin tästä on vuosien varrella sananen vaihdettu. Osa jättää viskien hankinnan alkusyksyyn tai jopa myöhempään, minulle tämä on ollut jopa koko vuoden prosessi joinakin vuosina. Se on myös ollut ehdottomasti kalenterin suurimpia iloja. Tavoitteena on aina löytää jotain ainutkertaista ja uskomattoman hyvää viskiä, joka tuottaa äärimmäisen ilon kalenterin muissa osallistujissa. En tiedä olenko tässä koskaan onnistunut, mutta joka vuosi olen parhaani yrittänyt. Koska meillä on kalenterissa yksi henkilö, joka tietää kaikki pullot on häntä helppo hyödyntää ns. sparrailukaverina siitä, mikä viski olisi hyvä valinta.
Ensimmäinen viski oli helppo valinta, koska juuri kyseisenä kevään oli julkaistu Mackmyran Intelligens AI:01, jossa reseptiikan on valinnut tekoäly. Viski oli työni puolesta kiinnostava ja se sopi hinnaltaan halvan viskin kategoriaan. Kalleimman kategorian viskin kohdalla selailin pitkään eri verkkokauppoja, kunnes käsiini osui Italiasta IB-pullottajan vintage Caol Ila vuodelta 1999. Valinta osui tähän viskiin, koska paljon aina kuulee ajatuksia vanhojen viskien paremmuudesta. Viimeisen pullon valinta olikin sitten haastavampi. Mistään ei meinannut löytyä mitään sopivaa, kunnes käännyin kalenterimme kokoajan puoleen ja pohdin hänen kanssaan mikä olisi kiinnostava viski. Minulta löytyi avattuna Viskiryhmä Turulle pullotettu single cask Arran. Osa kalenterin osallistujista oli tätä päässyt maistamaan ja tästä syystä olin karttanut sitä valintana, mutta pienen kannustuksen saamisen jälkeen se valikoitui viimeiseksi pullokseni.
Tähän kohtaan lienee sopivaa sopivaa esitellä ensimmäisen kalenterimme viskit. Ne ovat listassa siinä järjestyksessä, jossa ne kalenterista tulivat. Ensimmäinen kalenteripullomme oli siis Viskiryhmä Turun Arran private cask. Jotenkin sopivaa, koska inspiraatio kalenterimme aloittamiseen tuli kyseisestä ryhmästä.
Ensimmäisestä kalenterista jäi parhaiten mieleen jouluaattona nautittu Dun Bheaganin pullottama Ardbeg. Uskommattoman hieno 15-vuotias tynnyrivahva Ardbeg, joka punnissa on osunut vielä kalleimman pullon kategoriaan. Highland Parkin Wings of the Eagle oli pitkään hankittavien viskien listalla, joskin se sitten aina jäi jonkin toisen hankinnan jalkoihin, mutta oli omaan suuhun todella mainio kalenterissa ollessaan. Ja jos muistan oikein, niin Auld Rare Swedenin Bruichladdich herätti myös hyvin keskustelua. Oikein viihdyttävä kalenterivuosi näin jälkikäteen tarkasteltuna.
Paras tarina saatiin kuitenkin ensimmäisen kalenterin saattamisesta pikkupulloihin. Meillä oli kaksi vapaaehtoista, jotka ottivat vastaan viskipullot ja lupasivat hoitaa pullotuksen. Koska itse en ollut paikalla, tästä iloisesta tapahtumasta on vain toisen käden tietoa.
Ilta alkoi iloisesti, kun kuhunkin pikkupulloon merkattiin oikea numero tussilla. 192 pullon numeroinnin ja järjestämisen jälkeen oli aika siirtyä itse pullottamiseen. Välineistön vajaavaisuudesta johtuen, viskiä valui pieniä määriä myös pullon ulkopuolelle ja tämä johti merkintöjen liukenemiseen pullojen pinnasta. Tässä kohtaa vähemmän iloinen kaksikkomme värväsi paremmat puoliskonsa mukaan talkoisiin ja saatiin idea pahvilapuista, jolle numerot kirjoitetaan ja ne kiinnitetään pulloihin lahjanarulla. Tämä operaatio vei muistaakseni lopulta useita tunteja ja ainoana lohdutuksena oli pullotusalustana toiminut tassi, joka piti tietysti tasaisin väliajoin tyhjentää ylivaluneesta viskistä. Iso hatunnosto kyllä tästä suorituksesta sen tekijöille.
Vastaanottajat saivat siis kauniit pikkupullot, joissa oli lahjanarulla kiinnitettynä kauniisti tekstattu kortti, jossa oli päivää vastaava numero. Terveisinä perille tuli myös viesti siitä, että tästä lähin jokainen hoitaa omat viskinsä pikkupulloihin ja ainoastaan kalenterin järjestäminen tapahtuu vapaaehtoisen toimesta. Edelleen hienoimmat kalenteripullot mitä meillä on ollut.
Ensimmäisenä vuonna kalenteriin osallistui väkeä ainakin Raumalta, Turusta, Helsingistä ja Porista. Pääkaupunkiseudun suuntaan kalenterit tulivat Rauman ja Porin kautta ja muistaakseni kauppakeskus Jumbon parkkipaikalle kokoontui nelisen autoa ja ulkopuolisen silmin hyvinkin epämääräinen pulloralli sujui jouhevasti.
Kaiken kaikkiaan siis ikimuistoinen ja mahtava aloitus joulukalenterillemme.
Osallistujamäärä kasvaa (joulukalenteri 2020)
Koska ensimmäinen vuosi oli kuitenkin viskimielessä menestys, kalenteria mainostettiin innokkaasti kaveripiirissä. Samalla käytiin keskustelu halvimman kategorian tarpeellisuudesta. Osallistujat kokivat viskien parantuvan reilusti, kun siirryttiin halvoista hiukan hinnakkaampiin viskeihin. Lyhyen neuvottelun jälkeen kalenterin osallistujamäärä nostettiin 12 henkilöön ja halvin kategoria pudotettiin pois. Jatkossa jokainen hankkisi vain kaksi viskiä ja hintaluokat määritettiin seuraavanlaiseksi
Halpa 70-100€
Kallis 100-150€
Viime vuoden kalenterin myötä maistelumalli oli vakiintunut siihen, että viski paljastetaan klo 21.00. Yleensä noin puoli tuntia ennen kokoonnumme Whatsapp ryhmän äärelle analysoimaan tuoksua ja makua ja esittämään arvauksia illan viskistä. Vaimoani ja vanhinta tytärtäni tämän chatin arviot ovat vuosien varrella ihastuttaneet ja naurattaneet monta kertaa. Hyvänä esimerkkinä näistä arvioista olkoon se, että seuraavassa listassa on tislaamo, jonka eräs kalenterimme jäsen tunnistaa hienoisesta oksennuksen sivumausta. Ja hän saa sen sieltä joka kerta.
Toisen vuoden viskeistä jälkikäteen muistuu parhaiten mieleen Wemyssin pullottama Invergordon nimeltään Candied Chestnuts, joka herätti ryhmäläisissä ihastusta. Tätä taidettiin muistaakseni veikata jopa Bowmoreksi. Toinen nosto on Suomeen pullotettu Port Charlotte Independence Day, joka valitettavasti on jo Alkosta myyty loppuun. Omista pulloista nostan esiin Wemyss Maltsin Velvet Figin, joka oli kalenterin ensimmäinen blended viski. Kalenterissa kyseinen viski jäi vähän jalkoihin matalan alkoholipitoisuuden ja hentoisen olemuksensa vuoksi, mutta oli kyllä mainio viski silti.
Tällä kertaa viskit pullotettiin jokaisen osallistujan toimesta etukäteen ja sen jälkeen toimitettiin kalenterin kokoajalle, joka päätti järjestyksen. Jälleen kerran on kyllä oltava kiitollinen ryhmämme vapaaehtoiselle, joka tämän tekee. Minulle sokkona maistaminen on iso osa kalenterin viehätystä, mutta on miellyttävää tietää joulun lähestyessä myös viskien tason nousevan, ainakin paperilla. Tämä järjestely mahdollistaa erilaisten makuparien ja yhdistelmien luomisen. Useampana vuotena onkin saatu nauttia saman tislaamon tuotteita peräkkäin, tynnyrikypsytyksen yhdistämiä tai tietyn viskialueen viskejä ueampia putkeen. Hinnakkaampia pulloja on pystytty myös kohdentamaan viikonlopuille ja itsenäisyyspäivänä on monesti ollut Suomi teemaisia viskejä. Kalenterin järjestelijän syntymäpäivä osuu joulukuun 15. päivään, jokainen voi taulukoista tulkita millainen vaikutus sillä on ollut kyseisen päivän viskiin.
Uudet jäsenet saatiin helposti mukaan, järjestelyt sujuivat jouhevammin ja kalenteri oli kaikin puolin menestys tälläkin kertaa. Uusia pulloja oli tilattava lisää ja tällä kertaa tilaaminen onnistui erään kalenterimme jäsenen kautta. Tilausta varten tarvittiin Y-tunnus ja tilaus tehtiin Jouco Oy:lta.
Voiko joulu jatkua ikuisesti (kalenteri 2021)
Vuoden 2021 kalenteri polkaistiin omalta osaltani käyntiin jo tammikuussa, kun luin hyvän arvostelun whiskynotes.be sivustolla Orkney Malt 13 yo 2007 viskistä. Kyseistä viskiä oli vielä saatavilla eräästä verkkokaupasta ja tätä myöden päätös ensimmäisestä kalenteriviskistä oli lyöty lukkoon alkuvuodesta. Tai näin luulin. Tämän jälkeen taisin ostaa vielä kaksi viskiä, jotka olivat myös ehdolla huokean pullon paikalle, joten kyllä tämä tälläkin kertaa oli koko vuoden prosessi.
Vaikka kalenterin kasvanut osallistujalista lisäsi haastetta saada kalenteripullot järjestykseen ja jaettua ajoissa takaisin osallistujille, päädyimme ottamaan mukaan kaksi uutta osallistujaa. Yksi osallistuja poistui kalenterista viettämään välivuotta ja näin päädyttiin 13 jäseneen.
Miten sitten toimia, kun osallistujalista kasvaa niin suureksi, että jokaisen ostaessa kaksi viskiä, mennään perinteisen joulukalenterin luukkumäärän yli. Tähän tuntui olevan vain yksi oikea vastaus
Ikuinen joulu (JVG - Ikuinen Vappu sävelessä)
Ikuinen joulu kalenteris jatkuu
Haluun tarunhohtoiseen
En haluu duuniin, painan lasin huuliin
Syvemälle viskiin meen
Tokihan tätä piti nyt jatkaa vain kahdella päivällä, joten ihan mistään ikuisesta joulusta ei ehkä tarvinnut puhua. 26 viskin lista näytti viime vuonna seuraavalta
Tämän nostaisin omalla kohdalla kovatasoisimmaksi kalenteriksi tähän mennessä. Omia pulloja pidän kovin onnistuneena. Jo aiemmin mainitsemani Highland Park (joka valitettavasti oli arvossaan noussut jo reilusti kalliimpaan kategoriaan) sekä Premier Maltsin vuonna 1991 tislattu ja 2003 pullotettu 12-vuotias Cask Strength Ardbeg. Tämän lisäksi löytyi useita todella kovia viskejä, joista nyt voidaan suoraan nostaa Ardbeg Kildalton, Taliskerin ja Lagavulinin 2020 Special Editionit, Smögen sekä Benromach 2009 Cask Strength Batch 2 (joka nykyään löytyy myös omasta hyllystä).
Viime vuoden kalenterin mainio uudistus oli myös kalenterin yhteenvetävä tilastointi. Tämä jatkuu myös tulevaisuudessa ja toivottavasti saadaan aikaiseksi myös aiemmille kalentereille.
Tilastot näyttivät tältä
Whiskybasen arvioiden keskiarvo oli 86,65. Nuo pisteet ylitti 14 pulloa, ja alitti 12 pulloa. Keskihajonta aika pieni.
Parhaat pisteet olivat 24-vuotiaalla IB Deanstonilla, 89,72, Toiseksi kipusi kalliimman hintaluokan IB Ardbeg, 89,67 ja kolmannelle pallille kiipesi 88,33 pisteellä toinen Deanston.
Huvittavasti kaksi “huonointa” viskiä oli molemmat samalta henkilöltä. Loch Lomond oli heikoimmilla pisteillä 82,75 ja toiseksi heikoimpana BenRiach 83,5. Ja kolmospallille tässä kategoriassa viimeinen Deanston. Jännä sekin, että ⅔ parhaista pisteistä tuli Deanstoneille ja ⅓ huonoimmista pisteistä.
Kaikissa pulloissa ei ollut ikää, mutta yhteensä nämä viskit on viettäneet tynnyreissä noin 400 vuotta.
Keskimäärin viskit oli 15,7 vuotiaita. Ikähaitari NAS-33 yo.
8 pulloista oli tislaamojen omia pullotteita, 18 indykamaa.
Voltteja keskimäärin 53,53 %, eli aika monta CS pulloa taisi olla joukossa.
Korkeimmat Deanstonissa, 63,7, kakkosena Teerenpeli 62,7 ja kolmantena Ardbeg 60,3
Sherrykypsytyksiä selkeästi eniten, 13 kpl. Muutama bourbon, tosin osasta ei ihan tiedä. Joukossa erikoisuuksina yksi Moscatel, yksi punaviini, yksi rommi, kaksi oktaavia, jotka oli siis laskettu jo sherryihin. Ja sitten tuoretta puuta muutama.
5 Islaylta. 21 eri tislaamoa.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Tätä kirjoittaessa on noin kaksi viikkoa tämän vuoden kalenterin alkuun ja pieniä muutoksia on edelleen nähty. Kävimme pitkän keskustelun viime kalenterin jälkeen siitä, että otammeko enää lisää ihmisiä ja mitä tapahtuu kalenterin pituudelle. Kaikki osallistujat kokivat, että mielellään otamme lisää ihmisiä mukaan, niin kauan kuin se pullokokojen puolesta on mahdollista ja logistiikka pysyy järkevänä.
Se missä kalenterin osallistujat jakaantuivat kahteen leiriin oli kalenterin pituus. Mitä tehdä, jos otamme 14. jäsenen. Tehdäänkö 28 päiväinen kalenteri vai päädymmekö toiseen ratkaisuun. Lyhyehkön keskustelun jälkeen totesimme, että tavoite on pyrkiä 24 päivän kalenteriin, joka johti pieneen muutokseen.
Tänä vuonna neljä ihmistä, osti vain yhden pullon hintaluokassa 170-250€ ja loput osallistujat ostavat edellisen vuoden tapaan kaksi pulloa. Samalle toivotimme mukaan jälleen yhden uuden jäsenen.
Tänä vuonna korona oli tehnyt tehtävänsä ja vähentyneet työmatkat toivat logistisen haasteen saada kalenterit ajoissa jaettua. Onneksi yhden osallistujan veljen toimiessa kuriirina saimme pullot kuitenkin ajoissa myös pääkaupunkiseudulle. Logistiikka on vuosien varrella aiheuttanut haasteita aiemminkin. Osallistujien puolisot ovat päässeet kuskaamaan viskejä tahtomattaan ja kalenteriviskejä on taltioitu väliaikaisesti sukulaisilla ja muilla tutuilla.
Tämän vuoden pullotus- ja järjestelytalkooista pyysin myös kuvia tätä blogijulkaisua varten. Näistä kiitos Laurille, kuten myös vielä kerran kiitos jokavuotisesta rutistuksesta kalenterimme eteen. Samalla haluaisin myös kiittää jokaista kalenterin osallistujaa. Itselleni tämä on noussut kolmessa vuodessa joulukuun kohokohdaksi. Viskit ovat toki hyviä, mutta se mikä itselleni on tärkeintä, ovat ihmiset. Se innokas pieni pieni joukko, joka joulukuussa illasta toiseen löytää viskilasistaan mitä ihmeellisimpiä asioita, kuten homeista tammilankkua, nuotiosavua, merisuolaa, karhunmarjaa tai joskus jopa oksennuksen makua. Ilman teitä tämä kalenteri olisi vain 24 yksittäistä viskiä.
Tämän vuoden kalenteria pääsette seuraamaan Instagram tilini Stories-osiossa sekä Facebookissa Viskiryhmä Turku, Viskiryhmä Helsinki ryhmissä.
Hyvää joulun odotusta kaikille blogini lukijoille.
Comments